Seurakuntien ympäristövastuu
Ympäristövastuu nousee kristillisen uskon ytimestä: luomisesta, sovituksesta ja kirkon yhteisestä elämästä. Luomisen perusteella ihmisyys ei toteudu erillään luomakunnasta, vaan on syvästi sidoksissa siihen. Sovitus koskee kaikkia niitä suhteita, jotka ovat särkyneet, myös suhdetta muuhun luomakuntaan. Vastuuta yhteisestä elämästä ei voi yksityistää yksityisille kuluttajille vaan kirkko toimii aina yhteisönä. Siksi seurakuntien elämään kuuluu erottamattomasta luomakunnan pyhyyden tunnustaminen, sovituksen merkkinä toimiminen ja yhteinen vastuu ympäristön varjelemisesta, sanoi arkkipiispa Kari Mäkinen kirkkopäivien ympäristöseminaarissa Lahdessa.
Länsimaisen ihmisen traagisuus on siinä, että ihminen on nostanut itsensä kaiken mittariksi. Näin tehdessään ihminen unohtaa olevansa luomakunnan osa. Maailman sivu ihmisellä on ollut houkutus alistaa luomakunta alapuolelleen ja anastaa tulevien sukupolvien elämänmahdollisuuksia. Tämä itsekkyys on syntiinlankeemuksen seurausta. Syntiinlankeemusta onkin oikeutettua kutsua syntiinnousemiseksi, totesi Mäkinen puheessaan.
Kyltymättömän kulutuskulttuurin ja oman edun tavoittelun sijaan kirkon tehtävä on kutsua koko yhteiskuntaa yhteiseen synnintunnustukseen. Se merkitsee nöyrää itsetutkiskelua luomakunnan pyhyyden edessä ja sen tunnustamista, että kyse on yhteisestä elämäntavasta, johon kaikki olemme osallisia. Siitä nousee kirkon tehtävä olla sovituksen merkki myös suhteessa luomakuntaan ja ottaa vastuu ympäristökymyksissä, painotti Mäkinen.
Ympäristökysymysten mittavien haasteiden edessä on vaarana lannistua, nostaa kädet ja antautua. Tarvitaan luottamusta ja kannustusta siihen, että yksinkertaiset toimet eivät ole turhia. Toivo alkaa arjen pienistä askelista. Seurakunnissa hyvä väline kulutus- ja toimintatottumusten arvioinnissa on ympäristödiplomijärjestelmä. Siihen kannattaa tarttua, kannusti Mäkinen.
Vaikenemisen ja vetäytymisen sijaan seurakunnissa tarvitaan suoraa puhetta ympäristövastuusta ja luomakunnan pyhyydestä, myös silloin kun se merkitsee taloudellisten tai yhteiskunnallisten arvojen kritiikkiä. Näin seurakunnat asettuvat maailmanlaajaan profeetalliseen rintamaan ja vastuullisemman huomisen rakentajiksi, rohkaisi arkkipiispa Mäkinen.
