Sinun tarinasi
FOKUS ry ja Suomen Musliminaiset ry järjestävät yhteistyössä kirjoittajakurssin Sinun tarinasi syksyllä 2012.
Naisten monikulttuuriseen kirjoittajatyöpajaan ovat tervetulleita kaikki tarinoiden kirjoittamisesta kiinnostuneet naiset.
Osallistujiksi haetaan eri ikäisiä sekä maahanmuuttajataustaisia että valtaväestöön kuuluvia naisia. Tarkoituksena on tarinankerronnan ja kirjoittamisen lomassa tutustua eri kulttuureihin sekä rakentaa siltaa erilaisista taustoista tulevien naisten välille. Ryhmässä kirjoitetaan ja kerrotaan elämäntarinoita tai ryhmäläisten omaan elämänkaareen ja merkittäviin elämänvaiheisiin liittyviä kertomuksia.
 Kirjoittamisen opetus tapahtuu suomeksi ja osallistujilta toivotaan auttavaa suomen kielen taitoa. Ryhmä kokoontuu syksyn 2012 aikana 10 kertaa ilta-aikaan kulttuurikeskus Caisan tiloissa Helsingissä. Kurssin opettajana toimii kirjailija Riikka Juvonen.
Tapaamiset maanantaisin klo 18-20 Kulttuurikeskus Caisa, 27.8., 10.9., 24.9., 8.10., 15.10, 22.10., 29.10., 12.11., 19.11., 26.11., 3.12. ja 10.12.2012.
Uudenmaan taidetoimikunta tukee kurssin järjestämistä.
Kurssilaisten kirjoituksista toimitetaan myös julkaisu Alfred Kordelinin rahaston tuella.
FOKUS ry facebookissa https://www.facebook.com/pages/Kulttuuri-ja-uskontofoorumi-FOKUS/129023350443652
-------------------------------------------------------------------------------------------------
Menneet tapahtumat
FOKUS ry oli mukana DocPoint -festivaalilla kahdessa keskustelutilaisuudessa:
Sunnuntaina 22.1.2012 klo 16–19: Road Movie Alppilan kirkossa
DocPoint-festivaalin yhteistyössä Kallion seurakunnan ja Fokus ry:n kanssa järjestämässä tilaisuudessa dokumentti johdatti keskusteluun uskontojen välisestä vuoropuhelusta. Tilaisuus täytti Alppilan seurakunnansalin, mukana oli satakunta osallistujaa.
Georg Mischin ohjaus A Road to Mecca: The Journey of Muhammad Asad (92 min.) kertoo Muhammad Asadista, joka syntyi juutalaisena ja kääntyi varhain nuoruudessaan muslimiksi. Keskeisenä elämäntyönään hän käänsi Koraanin englannin kielelle. Elokuvassa seurattiin Asadi tietä ja vaikutusta ympäri maailmaa myös tämän päivän kontekstissa.

Elokuvan jälkeiseen keskusteluun osallistuivat professori Jaakko Hämeen-Anttila, Resalat -islamilaisesta yhdyskunnasta Paula Kemell ja maahanmuuttajatyön sihteeri Kirkkohallituksesta Marja-Liisa Laihia. Keskustelun moderaattorina toimi Markku Heikkinen.
Keskusteluissa nousi esille oman uskonnon idealisoimisen välttämisen ja uskontodialogin tärkeys. Keskusteluissa kysyttiin poteaako läntinen maailma uskonnonallergiaa ja pohdittiin koulujen uskonnonopetusta Suomessa. Enemmän tilaisuudesta:
USKONTOALLERGIA PUHUTTI ALPPILAN KIRKOSSA
"Islamin integrointiin etsitään keinoja". Kirkko ja kaupunki 3/2012
"Kirkkoseminaari yleisömenestys" Uskontojen merkitystä ja vakaumusten välistä vuoropuhelua käsitellyt Docpoint -seminaari veti salin täyteen.

Mediaopiskelijoiden tekemä DocPoint road movie -reportaasi YouTubessa.
Lauantaina 28.1. klo 12 - 16 DocPoint -festivaalin vuoden 2012 pääseminaarissa Ateneum-salissa kysyttiin: Mitä humanismista on jäljellä Euroopassa?
Tapahtuman käynnisti Fernand Melgarin Special Flight (100 min). Elokuva kertoo paperittomista ihmisistä, jotka on kerätty säilöön vankilanomaiseen keskukseen viettämään viimeisiä aikojaan Sveitsissä. Osa heistä lennätetään maasta pois tuoleihin sidottuina.

Esityksen jälkeen keskusteluun osallistuivat näyttelijä ja professori Kati Outinen, Petri Merenlahti Kirkon ihmisoikeusasiain neuvottelukunnasta, Vuoden pakolaisnainen Saido Mohamed, käsikirjoittaja ja leikkaaja Claude Muret, Elizabeth Marchant DocPointista sekä Amnesty Internationalin Suomen osaston puheenjohtaja Jussi Förbom.
Paperittomien ihmisten määrä on Euroopassa arvoitu jopa neljäksi miljoonaksi, Suomessa arviot paperittomien määrästä vaihtelevat tuhannesta viiteentuhanteen. Tilaisuudessa pohdittiin erilaisia käsitteitä ja sanoja, joita paperittomien siirtolaisten yhteydessä käytetään, usein tajuamatta niiden sisältöä. Panelistit totesivat yhdessä, että ihmisestä ei voi käyttää määritelmää laiton.
Elokuva antaa myös toivoa – se on lisännyt tietoisuutta sveitsiläisistä erikoislennoista ja paperittomien tilanteesta Euroopassa. Claude Muret on ollut dokumentissa esiintyviin henkilöihin yhteydessä karkotusten jälkeen, heidän kohtaloistaan on kerätty tietoa verkkosivulle http://www.volspecial.ch/en/deported
Mediaopiskelijoiden laatima reportaasi seminaarista YouTubessa

Lisää valokuvia seminaarista
_______________________
PYHÄ KAAMOS - valo, pimeys ja hiljentyminen uskonnoissa Eri uskonnollisten perinteiden edustajien kohtaamispaikkana oli 15.11. Kulttuurikeskus Sofia Helsingin Kallvikissa. Kokoava teema oli perisuomalainen kysymys valosta ja pimeydestä sekä erityisesti kaamoksen, pimeän vuodenajan hengellisestä merkityksestä. Yhteinen pohdinta teeman äärellä täydensi uskontojen yhteiskunnallista kohtaamista ja vuoropuhelua.
Tiistaina 15.11.2011 
Kulttuurikeskus Sofia, Kallvikintie 28, Helsinki
9.30
Valo, pimeys, hiljentyminen
- Metropoliitta Ambrosius (kristitty, ort.)
- Meditaationohjaaja Ari Tikka (zen-buddhalainen)
- Keskustelua
Puheenjohtajana toiminnanjohtaja Satu Mustonen, FOKUS ry
11.00
Valon hartaudet Eri perinteiden mukaiset hartaudet kulttuurikeskuksen eri tiloissa
12.15
Lounas
13.30
Kuinka kohdata kaamos, mistä valo löytyy? Paneelikeskustelu
- Puheenjohtajana uskontokasvatussihteeri Pekka Yrjänä Hiltunen Keskustelijoina edustajat uskonnoista:
- Bahá'í
- Buddhalaisuus
- Hindulaisuus
- Islam
- Juutalaisuus
- Krishna-tietoisuus
- Kristinusko
- Luonnonuskonnot
15.00
Päätöskahvi ja -tee
FOKUS ry, Kulttuurikeskus Sofia, Suomen Ekumeeninen Neuvosto
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Yhteinen vesi -seminaari - The Water We Share ohjelma Åbo Akademin Arkenilla Turussa to 8.9.2011 klo 17-20 (Tehtaankatu 2)

YK on julistanut puhtaan veden ja sanitaation ihmisoikeudeksi (07/2010).
Vesi liittyy myös keskeisesti monen uskonnon ytimeen. Seminaarissa tarkastellaan vesikysymystä ihmisoikeusnäkökulmasta tuoden samalla esiin myös uskontojen tulkintoja sekä uskontotaustaisten toimijoiden ja kansalaisjärjestöjen näkemyksiä. Seminaarin pääpuhujana on Ekumeenisen vesiverkoston koordinaattori Maike Gorsboth Kirkkojen maailmanneuvostosta Genevestä.

Vesi: Seminaarin tiedote
Seminaarissa pidetyt alustukset
Seminaarin puheenjohtajana toimi Janina Andersson, yhteiskuntavastuuasiantuntija, Perjantai Markkinointiviestintä. Alustamassa ja keskustelemassa olivat:
Maike Gorsboth – Koordinaattori, Kirkkojen maailmanneuvoston vesiverkosto
Pekka Lindqvist – juutalaisuuden tutkija
Olli-Pekka Haavisto – PJ, Maan ystävät ry
Walid Hammoud – imaami, Tariq al-Hidaya
Måns Broo – uskontotieteilijä, Aasian uskontojen näkökulma
Seminaarin järjesti FOKUS ry. Tukijat ja yhteistyökumppanit: Åbo Akademi, Turku 2011, EU-MAN, Ulkoministeriö, Suomen Ekumeeninen Neuvosto, World Council of Churches. Tervetuloa!
Vapaa pääsy, seminaarin kielet suomi ja englanti.
Kirkkojen maailmanneuvoston kannanottoja aiheesta:
Sustainable water projects need ownership 28.10.2011
Steering for human rights to water 28.10.2011
Muuta aiheesta:
http://wdchelsinki2012.fi/en/news/2011-09-21/wonderwater-illustrates-water-footprint-food
Linkki uskontojen ympäristökäsitykset - seminaarin aineistoon: http://www.siemenpuu.org/suomeksi/buddhaluonto/
Seminaarin jälkeen tutustuttiin yhdessä BOAT -installaationäyttelyyn Halistenkosken alueella.
BOAT-installaatio Aurajoen rannalla Halistenkosken alueella 15.8.-15.9.2011
Seitsemän kansainvälistä siirtolaistaiteilijaa on toteuttanut Halistenkosken alueelle Aurajoen rannalle installaation, jonka teemana on vene. Installaation tekijät ovat kotoisin Intiasta, Unkarista, Kreikasta, Irakista, Syyriasta ja Israelista. Näyttelyn tuottaa EU-MAN - European Union Migrant Artist Network kumppaneinaan Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.
---------------------------------------------------------------------------------------------------
Tiedeklubi
Tiedeklubit jatkuvat keväällä 2011 teemalla "Uskonnon ja luonnontieteiden kohtaaminen".
Klubit toteutetaan yhteistyössä systemaattisen teologian laitoksen kanssa. Vuoden ensimmäinen klubi oli tiistaina 25.1. klo 16-18. Teologisen etiikan ynnä uskonnonfilosofian dosentti Pauli Annala alusti aiheesta Fransiskaaninen ekoteologia. Keskustelua johti dosentti Jaakko Rusama. Klubi on kaikille avoin ja ilmainen.
Kauneus
Lukupiirin seuraava kokoontuminen on maanantaina 6.6. klo 17 Hietalahden Hemingways'ssa. Käsiteltävänä on Serafim Seppälän uusi teos Kauneus (Kirjapaja 2010).
Munkki Serafimin teoksessa analysoidaan, miten antiikin filosofit ja varhaiskristilliset ajattelijat ymmärsivät ja kokivat kauneuden. Heidän näkökulmansa haastavat arvioimaan uudelleen kauneuden merkitystä myös meidän ajassamme, jossa käsitykset kauneudesta ovat usein varsin yksitotisia ja samasta muotista.
Seppälän teos haastaa ajattelemaan kauneuden merkitystä elämän ja olemassaolon keskeisenä voimana ja on ensimmäinen suomalainen kauneutta käsittelevä kirja, jossa klassiset filosofiset ja uskonnolliset näköalat esitetään suhteessa toisiinsa.
Serafim Seppälä on ortodoksinen munkki ja filosofian tohtori, joka toimii systemaattisen teologian professorina Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa. Hän on julkaissut yli 20 kirjaa ja käännöstä, mm. Tie ylösnousemukseen (2006), Vapaus (2007) ja Kultainen Jerusalem (2008).
Paperittomat -valokuvanäyttely
Paperittomat -näyttely kertoo Euroopan paperittomista siirtolaisista. Valokuvaaja Katja Tähjä ja toimittaja Kaisa Viitanen ovat matkustaneet Euroopassa tutustumassa piilossa eläviin ihmisiin ja selvittäneet millaista on elää jatkuvassa käännyttämisen pelossa. Tähjän ja Viitasen toimittama Paperittomat -kirja julkaistiin syksyllä 2010.
Ristinkirkon alakerta, Kirkkokatu 4, Lahti. 2.5.-31.5. joka päivä klo 10-15. Kirkkopäivien aikana 13.-15.5. (pe-su) Ristinkirkko on auki klo 8-21.
Järj. Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS, Yhdessä työhön -projekti ja kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyö.
Katso kuvat näyttelystä

Kuva: Katja Tähjä
Kuka kuuntelee köyhää paperitonta siirtolaista?
Paperittomien siirtolaisten tilanne on yksi polttavista kysymyksistä eurooppalaisessa sosiaalipolitiikassa, myös Suomessa. Kuka kuuntelee köyhää -ohjelmassa pureudutaan siirtolaisuuden syihin, ihmiskauppaan ja ihmisarvoon sekä paperittomien selviytymiseen Suomessa.
Keskustelun pohjana on paperittomien elämänkohtaloista koostettu draama Ihminen ilman kotimaata. Esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Elina Izarra ja sen esittävät näyttelijät Jaana Pesonen ja Kai Bäckström.
Paneeliin osallistuvat tutkija Mervi Leppäkorpi, SAK:n asiantuntija Pia Björkbacka, Kouvolan kaupungin maahanmuuttokoordinaattori Satu Kurri sekä ev.lut kirkon yhteiskuntatyön työalasihteeri Marja Kantanen.
Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 5, Lahti
La 14.5. klo 10-12
Järj. Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS, Kuka kuuntelee köyhää? -verkosto, Yhteisvastuun Yhdessä työhön -projekti ja Kirkon diakonia ja yhteiskuntatyö.
Katso kuvat tilaisuudesta
Ekoteologia ja estetiikkaa Vesijärven rannalla
Ympäristövastuusta, veden pyhyydestä ja suojelusta alustamassa arkkipiispa Kari Mäkinen, ekoteologi Pauliina Kainulainen sekä limnologi Juha Keto.
Hiippakuntadekaani Ouri Mattila kertoo uudesta Kirkon ympäristödiplomin käsikirjan laitoksesta (Käsikirja 2012). Tilaisuudessa julkistetaan lisäksi seurakunnille räätälöity hiililaskuri, joka auttaa tarkkailemaan ja vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä. Luvassa myös vesimolekyylin ihmeitä.
Seminaarin jälkeen lähdetään vaellukselle Kariniemen uudelle puukappelille, jossa hartaushetken pitää pastori Kaija Jyrkkä. Mukana on myös arkkitehti Pauli Lindström.
Pianopaviljonki, Borupinraitti 4, Lahti
La 14.5. klo 13-14.30
Järj. Kirkkohallitus, Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ja Lahden seurakuntayhtymä.
Lue ekoteologi Pauliina Kainulaisen alustus Veden pyhyys 14.5.2011
Lue arkkipiispa Kari Mäkisen puhe Seurakuntien ympäristövastuusta 14.5.2011.
Katso kuvat tilaisuudesta

Lukupiiri
Maailma järkkyy – Kun kulttuurit uupuvat
Seuraavan kerran lukupiiri kokoontuu torstaina 14.4. klo 17 Hietalahden Hemingway'sissa (Hietalahdenranta 11). Käsiteltävänä on Amin Maaloufin esseekokoelma Maailma järkkyy – Kun kulttuurit uupuvat. (WSOY 2011).
Kirja pohtii maailmaa kohdanneita kriisejä ja pohtii, kuinka saada sovitettua erilaiset kulttuurit ja uskomukset yhteisen, toisiaan kunnioittavan tulevaisuuden tielle. Maailma järkkyy -teoksen keskiöön nousevat arabimaailman ja länsimaailman kohtaaminen, aito vuoropuhelu ja rinnakkaiselo. Näkemyksellisessä puheenvuorossaan Amin Maalouf pohtii kehityksen kulkua ja tarjoaa ratkaisun avaimia.
Yhteisymmärryksen viikko ja seminaari
Suomessa vietettiin ensimmäistä kertaa Kansainvälistä uskontojenvälisen yhteisymmärryksen viikkoa 1.-7.2.
Yhteisymmärrysviikon aiheeseen liittyen FOKUS järjesti yhdessä Visiofoorumin ja Eduskunnan Ihmisoikeusryhmän kanssa seminaarin Muslimien haasteet vai muslimit haasteena Suomessa.
Lue seminaariraportti
ks. Helsingin Sanomien juttu seminaarista
ks. Kirkko&Kaupunki -lehden juttu 9.2.2011
ks. Esse-lehden juttu 10.2.2011
Imaami Walid Hammoudin puheenvuoro: Muslimit Suomessa, maahanmuuttajia vai kansalaisia?
Visiofoorumin puheenjohtaja Pia Jardin puheenvuoro: Muslimien haasteet vai muslimit haasteena?
YK:n yleiskokous hyväksyi viime lokakuussa päätöslauselman, joka julisti helmikuun ensimmäisen viikon vuosittain maailmanlaajuisen uskontojenvälisen yhteisymmärryksen viikoksi (World Interfaith Harmony Week) kaikkien uskontojen ja vakaumusten kesken.
Päätöslauselmassa rohkaistaan kaikkia valtioita vapaaehtoisuuden pohjalta tukemaan uskontojenvälisen yhteisymmärryksen ja hyvän tahdon viestiä maailman kirkoissa, moskeijoissa, synagogissa, temppeleissä ja muissa pyhätöissä tämän viikon aikana.
Lisätietoja teemaviikosta www.unaoc.org, www.worldinterfaithharmonyweek.com
FOKUS esittäytyi EDUCA-messuilla Helsingin messukeskuksessa 28.-29.1.2011. Esittelyssä osastollamme mm. uusi uskontodialogijulkaisu sekä Pyhän lähteillä-näyttely. http://www.globaalikasvatus.fi/blogi/2011_01_04_kansalaisvaikuttamisen_tori_educassa_vinkkeja_ja_virikkeita_kasvatustyohon
LUKUPIIRI kokoontui 9.2. klo17 Hietsun Hemingway'sissa, Hietalahdenranta 11. Keskustelimme Kim Echlinin kirjasta Kadonneet. Vetäjänä kuvataiteilija-kirjailija Riikka Juvonen.
Kristilliset arvot kasvatuksessa ja kulttuurissa suomalais-virolainen seminaari Viron Parlamentissa
Tallinna – Toompea 19. marraskuuta 2010 klo 10.30-17 Lossi plats 1 a, 15165 Tallin
Kristillisten arvojen konferenssi pohtii kristillisen kansankulttuurin tulevaisuutta Viron kansallisuuden ja kansallisen henkisen kulttuurin – tapojen, kirjakielen, koulutuksen, valtiollisuuden – juuret ovat kristinuskossa. Kuinka eläviä ne ovat? Millaisen kuvan koulu antaa kirkon asemasta kansan elämässä ennen ja nyt? Millaisen kannan valtio on ottanut kulttuuriarvojen suojelun ja uskonnonopetuksen suhteen? Näitä kysymyksiä pohditaan suomalais-virolaisessa seminaarissa myös Suomen tilanteeseen peilaten.
Mukana konferenssissa ovat Tarton yliopiston teologisen tiedekunnan lehtori, teologian tohtori Olga Schihalejev, joka valottaa uskonnonopetuksen tilaa Virossa. Opetusneuvos Pekka Iivonen Opetushallituksesta avaa uskonnonopetuksen perusteita Suomessa. Yliopiston lehtori, teologian tohtori Vesa Hirvonen Itä-Suomen yliopistosta alustaa aiheesta Miten oman uskonnon opetus vastaa globalisaation haasteisiin? Viron Muistomerkkien ja muinaismuistojen huollon viraston pääjohtaja Kalev Uustalu pohtii kirkollisten kulttuuriaarteiden suojelua. Lisäksi poliittisten puolueiden edustajat kertovat näkemyksiään aiheesta.
Tilaisuuden järjestää Viron luterilainen kirkko yhteistyökumppaninaan Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS Suomesta. Tallinnassa järjestettävä seminaari on jatkoa 1. – 3. lokakuuta Turun Kulttuurifoorumille, jonka teemana on ”Uskonto – kulttuurin kantaja?” Seminaari johdattaa osaltaan Turun ja Tallinnan Kulttuuripääkaupunkivuoteen 2011 avaten uskonnon roolia kulttuurin pohjavireenä. Seminaarin valmistelussa ovat yhteistyössä myös Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Suomen ekumeeninen neuvosto ja Suomen Viro-Yhdistysten Liitto.
AJATUS JA MIELI – virolaista ja suomalaista kuvataidetta uskonnosta 11.11.-2.12.2010 Eesti Rahvusraamatukogu, Tõnismägi 2, 15189 Tallinn Avoinna ma-pe 11–20, la 12-19 Taidenäyttelyn teemana on uskonto eri muodoissaan. Taiteilijat ilmaisevat uskonnollista maailmankäsitystään hillityin allegorioin tai uskonnollisten symbolien avulla. Raamatun tematiikka on tuotu rohkeasti mm. kansanrunouteen tai virolaiseen kyläelämään. Näyttelyn taiteilijat ovat Tiit Pääsuke, Einar Vene, Lola Liivat, Leili Muuga, Siim-Tanel Annus, Eva Jänes, Jaan Elken, Peeter Mudist, Jüri Arrak, Uno Roosvalt, Elena Hopsu, Eliisa Isoniemi ja Riikka Juvonen. Näyttelyn on koonnut taiteilija Eva Jänes ja tuottanut FOKUS.
Seminaari on ilmainen. Osallistujat huolehtivat itse matkojen varauksista ja matkakuluistaan. Ilmoittautuminen vaaditaan etukäteen 15.11. klo 15 mennessä. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Tiina Gröhn 040-826 7777, info@kulttuurifoorumi.fi
Kulttuurifoorumi Turussa 1.-3.10. ohjelma
Kulttuurifoorumi 2010 -tapahtumasarja starttaa Porin SuomiAreenasta 23.7.2010 (Keski-Porin kirkko klo13-15), jossa keskustellaan uskontojenvälisestä vuoropuhelusta erityisesti naisten näkökulmasta. Tilaisuuden pääpuhujana on tohtori, pastori Hans Ucko (President of Religions for Peace Europe). Paikalla on myös kansainvälisen musliminaisten unionin puheenjohtaja Suaad Onniselkä sekä toimittaja Heidi Rautionmaa, joka toimii keskustelun puheenjohtajana.
FOKUSin suomeksi tuottama globaalin etiikan näyttely Pyhän lähteillä on esillä Porin pääkirjaston aulassa, osoitteessa Gallen-Kallelankatu 12, koko heinäkuun ajan.Julistenäyttelyn keskeisenä ajatuksena on tutustua maailmanuskontojen eettiseen ajatteluun ja pohtia arjen ongelmatilanteita sekä yhteisiä pelisääntöjä. Lisätietoja näyttelystä löydät globaalin etiikan osiostamme.
Lukupiiri
Lukupiiri yhdessä kuvataideklubin kanssa keskiviikkona 9.3 klo 17 Kiasmassa.
Leo Afrikkalainen
Lukupiiri kokoontuu seuraavan kerran yhdessä kuvataideklubin kanssa 9.3. Ensin tutustutaan Kiasman näyttelyyn Tidelines, joka on syntynyt kolmen taiteilijan, Raija Malkan, Melek Mazicin ja Kaija Saariahon yhteistyönä. Lähtökohtana ovat olleet kirjailija Amin Maaloufin tekstit, joissa hän tutkii identiteetin käsitettä, ja muun muassa kirja Maailma järkkyy. Kun kulttuurimme uupuvat. Taiteilijoita yhdistää näkemys, että ihmisyys rakentuu yhden eheän identiteetin sijaan monista erilaisista ja muuttuvista identiteeteistä.
Näyttelyn jälkeen keskustellaan Amin Maaloufin kirjasta Leo Afrikkalainen kuvataiteilija-kirjailija Riikka Juvosen johdolla. Amin Maalouf on Ranskassa asuva, alun perin libanonilainen kirjailija ja kulttuurivaikuttaja, joka on kirjoittanut proosan ja tietoteosten lisäksi muun muassa libretot kaikkiin kolmeen Kaija Saariahon oopperaan.
Leo Afrikkalainen (WSOY) kertoo tosipohjaisesti arabisyntyisestä maailmanmatkaajasta, joka jäi kristittyjen vangiksi välimerellä vuonna 1518, ja päätyi lopulta paavi Leo X:n palvelukseen. Maalouf yhdistelee teoksissaan kiehtovia historiallisia tosiseikkoja, mielikuvitusta ja filosofiaa, ja hän on kiinnostunut nimenomaan matkaajista, ihmisistä erilaisten kulttuurien välimaastossa.
Maalouf käsittelee teksteissään nyt erityisen ajankohtaisia asioita: maailmaa horjuttavia, toinen toistaan seuraavia kriisejä ja länsimaiden ja islamilaisen maailman yhteentörmäystä.
Lue lisää näyttelystä
Tapaaminen Kiasman (Mannerheiminaukio 2) aulassa klo 17. Näyttelyn pääsymaksu 8 e. (Ei ennakkoilmoittautumista.)
19.10. klo 17 Sanomatalossa. Lukupiirin teemana Tuhannen ja yhden yön tarinat. Tutustumme aluksi Riikka Juvosen näyttelyyn aiheesta (kirjan kuvitus) ja sen jälkeen keskustelu kirjasta.
Samarkand
Kevään teemana ”Lähi-itä ja rakkaus”
Lukupiiri kokoontuu seuraavan kerran 9.6. klo 18 Hietalahden Hemingway'sissa (Hietalahdenranta 11). Luettavana Amin Maaloufin Samarkand (Gummerrus).
Amin Maaloufin romaani johdattaa lukijan uskomattomien seikkailujen kautta 1000-luvun Persiaan. Tapaamme nuoren Omar Khaijamin, joka rakastaa kauneutta ja rauhaa. Hän tuijottelee tähtiä Samarkandin laidalla, kulauttaa viiniä ja ylistää suloista lemmittyään. Runonsa hän raapustaa kirjaan, joka saa nimensä kotikaupungin mukaan. Khaijamista tulee myöhemmin kuuluisa filosofi ja astronomi, joka toimii lukuisien hallitsijoiden neuvonantajana.
Mutta kaikkien ei ole yhtä helppoa päästä sulttaanien suosioon. Vallanhimoinen Hasan-e Sabbah pettyy pyrkimyksissään. Kun hänet karkotetaan maasta, hän perustaa fanaatikkojen lahkon. Seuraajistaan hän kouluttaa verenhimoisia tappajia, jotka ovat valmiita kuolemaan tehtävänsä puolesta.
Khaijamin runokirja puolestaan katoaa salaperäisellä tavalla. Kun se löytyy 600 vuotta myöhemmin, se lumoaa löytäjänsä. Se säteilee outoa valoa ja vaikuttaa moniin ihmiskohtaloihin ensin Pariisissa, sitten Teheranissa – mutta miksi se päätyy mereen?
Kirjailija ja kuvataitelija Riikka Juvonen esittelee teoksen. Lämpimästi tervetuloa niin uusille kuin vanhoillekin lukupiiriläisille!
Lukupiiri
Yacoubian-talon tarinat
Lukupiirin seuraava kokoontuminen 28.4. klo 18 Hietalahden Hemingway'sissa (Hietalahdenranta 11). Luettavana on Alaa al-Aswanin Yacoubian-talon tarinat (WSOY).
Yacoubian-talo oli 1950-luvun sotilasvallankaappaukseen asti osa Kairon muodikkainta keskusta. Lukaaleissa viihtyvät edelleen yhteiskunnan hyväosaiset, mutta talon katolla vanhoissa huolto- ja varastokonteissa majailee talouskasvun alijäämä.
Asukkaiden välisten sosiaalisten erojen ja niistä syntyvien jännitteiden kautta Alaa al-Aswani paljastaa Egyptin sisäisen elämän Sharm-el-Sheikhin ja pyramidien ulkopuolella.
Elämälle avoimessa, monisyisessä romaanissaan al-Aswani tallentaa humoristisesti kairolaisten ilon ja kyynisyyden hetket arabimaailman vanhimmassa sotilasdiktatuurissa.
Yacoubian-talon tarinat on ollut ilmestymisestään lähtien arabiankielisen maailman myydyin romaani.
Kirjailija, kuvataiteilija Riikka Juvonen esittelee kirjan.
Vuosikokous
Kristillinen kulttuuriliitto - KKL ry:n sääntöjen mukainen vuosikokous pidetään 26.4.2010 klo 18 osoitteessa Hietalahdenranta 13 (kokoushuone Matteus). Kokouksessa käsitellään muutoksia sääntöihin sekä yhdistyksen nimeen.
Kokouksessa aluksi teol.tri Pauliina Kainulainen esittelee teoksensa ”Missä sielu lepää”. Kirjassa pohditaan pyhyyttä ja sen kokemusta sekä ajassamme elävää mystiikan kaipuuta. Kirja käsittelee myös Magdalan Marian aistillista viisautta sekä nostaa esille sellaisia tärkeitä teemoja kuin ”Onko kristinusko pohjimmiltaan vapautusliike, ja miten kristinusko uudistuu?” Ilmastonmuutoksen ja taloudellisen taantuman murroksessa elävä ihmiskunta tarvitsee Kainulaisen mukaan uudenlaista, radikaalia ajattelua ja toimintaa myös kirkolta.
Lukupiiri
Damaskoksen rakastavaiset
Lukupiiri kokoontuu toisen kerran 9.3.2010 klo 18 Hietalahden Hemingway'sissa (Hietalahdenranta 11). Luettavana Rafik Schamin teos Damaskoksen rakastavaiset (Bazar kustannus).
Damaskoksen rakastavaiset on Ranan ja Faridin tarina. Tavatessaan toisensa ensi kertaa yhteisten muslimituttavien luona he luulevat toisiaan muslimeiksi, vaikka ovat molemmat kristittyjä. He ihastuvat toisiinsa nopeasti ja tuntevat suurta helpotusta, kun tajuavat kuuluvansa samaan uskontokuntaan. Helpotus muuttuu ahdistukseksi, kun he ymmärtävät, että heidän sukunsa ovat katkerissa riidoissa keskenään.
Kirja kertoo arabimaailmasta moniulotteisella tavalla. Se on rakkaudentunnustus Damaskoksen kaupungille, ylistyslaulu vahvoille naisille ja vetoomus rauhan ja yhteisymmärryksen puolesta. Romaani kuvaa Syyrian historiaa kolmen sukupolven ajalta ja näyttää, miten politiikka ja uskonto vaikuttavat tavallisten ihmisten perheasioihin, elämänratkaisuihin ja rakkauteen. Schami kuvaa vihan ja väkivallan kierrettä, mutta samalla hän kertoo mukaansatempaavalla tavalla ihmisistä, jotka mieluummin uhmaavat kuolemaa kuin kieltävät intohimonsa. Kirjassa keskeisellä sijalla on ihmisen loukkaamaton arvokkuus ja kyky selviytyä vaikeuksista.
Riikka Juvonen esittelee kirjan, jonka jälkeen yhteistä keskustelua teoksesta ja ympäröivistä teemoista.
Tervetuloa kaikille!
Kuvataideklubi
Tutustuminen Uspenskin katedraaliin
torstaina 11.2.2010 klo 15-16, tapaaminen katedraalin kirkkosalissa, Kanavakatu 1, Katajanokka, Helsinki
Tutustumme oppaan johdolla Uspenskin katedraaliin, sen historiaan, kuvakieleen ja symboliikkaan. Katedraali on Pohjois- ja Länsi-Euroopan suurin ortodoksinen kirkko. Se on siunattu käyttöönsä vuonna 1868.
Vierailu on maksuton. Tutustumiskäynnin jälkeen kahvikeskustelu halukkaille.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset Tiina Gröhn puh. 040 523 2023, info@ kkl.fi
Lukupiiri
Lolita Teheranissa
Kaikkien aikojen ensimmäinen lukupiiri kokoontuu tiistaina 19.1. klo 18 Cafe Engelissä (Aleksanterinkatu 26, Helsinki). Ensimmäisenä kirjana on Azar Nafisin teos Lolita Teheranissa (WSOY). Kuvataiteilija ja kirjailija Riikka Juvonen esittelee kirjan. Tämän jälkeen keskustelemme yhdessä kirjasta. Toivomme, että mahdollisimman moni olisi ehtinyt lukea kirjan lukupiiriin mennessä.
Iranilainen kirjallisuuden professori Azar Nafisi joutui vuonna 1995 luopumaan työstään Teheranin yliopistossa jyrkkien määräysten vuoksi. Sen jälkeen Nafisi keräsi seitsemästä parhaasta naispuolisesta oppilaastaan ryhmän. Se kokoontui viikoittain hänen kotonaan lukemaan länsimaisia klassikoita, esimerkiksi Nabokovin Lolitaa, Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ja Fitzgeraldin Kultahattua. Koska teokset olivat kiellettyjä, naisten piti opiskella salaa. Kaksi vuotta kestäneen opiskelun aikana heidän kaapujensa alta alkoi paljastua värikkäitä persoonia. Naiset rohkaistuivat puhumaan paitsi kulttuurista myös tiukasti säädellystä islamilaisesta yhteiskunnasta, moraalinvartijoiden mielivaltaisuudesta, ajatolla Khomeinin hallinnosta, Iranin ja Irakin sodan vaikutuksista 1980-luvulla, rakkaudesta ja avioliitosta.Mielipiteenvaihto antoi heille voimaa selviytyä vaikeuksista.
Kirja avaa länsimaiselle lukijalle harvinaisen ja helposti lähestyttävän näkökulman iranilaisten arkeen. Se on myös kuvaus kirjallisuuden voimasta ja siitä, miten taide voi kohentaa ihmisten elämää.
Azar Nafisi erotettiin Teheranin yliopistosta, koska hän kieltäytyi pitämästä huntua, ja hän muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1997. Hän on nykyisin Johns Hopkinsin yliopiston professori.
Lolita Teheranissa on ollut Yhdysvalloissa pitkään bestsellerlistan ykkösenä, ja se on käännetty lukuisille kielille.
Tiedeklubi
Luther ja musiikki
sunnuntaina 1.11.2009 klo 16.00, Pyhän Sydämen kappeli, Kirstinkatu 1, Kallio, Helsinki
TM Miikka Anttila alustaa aiheesta "Luther ja musiikki".
Yhteistyössä Hymnologian ja liturgiikan seuran kanssa.
Ilmoittautumiset tiistaihin 27.10.2009 mennessä, KKL:n toimisto, puh. 040 826 7777, info@kkl.fi
Kuvataideklubi
Picasso-näyttely
torstaina 8.10.2009 klo 18.00, tapaaminen Ateneumin lippukassalla Ateneum, Kaivokatu 2, Helsinki Ainutlaatuisen laajassa näyttelyssä on esillä parisensataa Pablo Picasson teosta. Näyttelyn jälkeen kahvikeskustelut Ateneumin kahvilassa.
Lue lisää näyttelystä.
Ateneumin sisäänpääsy: 16€ (peruslippu) / 14€ (opiskelija- ja eläkeläisliput) Ilmoittaumiset 1.10. mennessä, Jutta Ponkala, puh. 040 826 7777, info@kkl.fi
Turun kansainväliset kirjamessut
2.-4.10.2009 Turun messu ja kongressikeskus, Messukentänkatu 9-13, Turku
Pyhän lähteillä -globaalin etiikan näyttely on esillä Turun kansainvälisillä kirjamessuilla.
Lue lisää näyttelystä.
Interfaith Dialogue as an Antidote to Religious Intolerance (Uskontodialogi vaihtoehtona uskonnolliselle suvaitsemattomuudelle) -seminaari
lauantaina 26.9. klo 15.00–18.00 Kulttuurikeskus Caisa, Mikonkatu 17 C, Helsinki
Kristillinen kulttuuriliitto, Helsingin uskontojen foorumi sekä Islamilainen Heritage House järjestävät seminaarin, jossa konkreettisesta uskontojenvälisestä vuoropuhelusta ovat puhumassa useat eri uskontojen ja vakaumusten edustajat. Tilaisuus on osa uskontodialogiviikon ohjelmaa ja yksi Maailman Uskontojen Parlamentin kumppanuustapahtumista Helsingissä.
Aiheina: Mikä on uskontodialogi ja mikä on sen merkitys yksilölle ja yhteiskunnalle? Mitä virstanpylväitä uskontojen edustajien välisessä vuoropuhelussa on jo kohdattu ja mitä tavoitteita on vielä edessä? Miten kultainen sääntö rakentaa dialogitaitoja?
Musiikki- ja runoesityksiä eri uskontojen perinteistä. Vapaa pääsy!
Kristillisen kulttuuriliiton ohjelma Jyväskylän Kirkkopäivillä
Työ, identiteetti, onni -kirjailijapaneeli
perjantaina 21.8.2009 klo 19.30–21.00 Jyväskylän yliopisto, Villa Rana (V), Blomstedt-sali, Seminaarinkatu 15, Jyväskylä
Tekstinäytteet johdattavat kirjailijat ja yleisön keskusteluun työstä, identiteetistä ja onnesta. Mukana ovat kirjailijat Torsti Lehtinen, Hilkka Olkinuora ja Kalle Isokallio.
Yhteistyössä Kirkkopäivät, Kristillinen kulttuuriliitto – KKL ry ja Kirjapaja. Paneelin jälkeen jatkot ja harrastajakirjoittajailta Kirjailijatalolla alkaen klo 21. Tarinaniskentää, suunpieksäntää ja musiikkia -harrastajakirjoittajailta
perjantaina 21.8.2009 klo 21.00–23.00 Kirjailijatalo, Seminaarinkatu 26 B
Harrastajakirjoittajat esittävät työ, identiteetti ja onni -aiheisia tekstejään. Yhteistyössä Kirkkopäivät, Kristillinen kulttuuriliitto – KKL ry, Keski-Suomen Kynäri ry, Keski-Suomen kirjailijat ry ja Suomen sana ry.
Pyhyys ja arkkitehtuuri -näyttely 
Pyhyys ja arkkitehtuuri -näyttely on esillä kahdessa paikassa elo- ja syyskuussa. Laukaan pääkirjasto Vuojärventie 2, Laukaa 3.8.-18.8.2009 Avoinna: ma-to klo 9.00-19.00, pe klo 9.00-15.00 (la-su suljettu)
Jyväskylän pääkirjasto Vapaudenkatu 39–41, Jyväskylä 21.8.–18.9.2009 Avoinna: pe 10.00-20.00, la 10.00-16.00, su 11.00-17.00
Näyttely kuvaa suomalaisen kirkkoarkkitehtuurin omaleimaista ja koreilematonta pyhyyden tuntoa. Näyttely on toteutettu suomalais-ranskalaisena yhteistyönä, ja se tarkastelee myös eurooppalaisen ja suomalaisen kirkkorakennusperinteen vuorovaikutusta.
Lue lisää näyttelystä.
Fundamentalisti
lauantaina 22.8.2009 klo 19.30-22.15 Jyväskylän kaupunginteatteri, Pieni näyttämö, Vapaudenkatu 36, Jyväskylä
Näytelmä miehen ja naisen vahvasti jännitteisestä kohtaamisesta menneisyyden ja ikuisuuden välissä.
Esityksen jälkeen teatteriklubikeskustelu, jonka vetää teatteriohjaaja Antti Sevanto. Keskustelussa mukana ohjaaja Anssi Valtonen sekä näyttelijät Raisa Vattulainen ja Jouni Salo.
Yhteistyössä Kirkkopäivät, Kristillinen kulttuuriliitto - KKL ry ja Jyväskylän kaupungin teatteri. Liput: 18 € (peruslippu) / 16€ (eläkeläiset) / 12€ (opiskelijat) Jyväskylän kaupunginteatterin lippumyymälä, puh. (014) 624 200 Nikolainkulma, puh. (014) 624 901, nikolainkulman.lipunmyynti@jkl.fi Lippupiste, puh. 0600 900 900, www.lippu.fi
Rauhanlähettiläs Mussie Hailun luennot
Rauhanlähettiläs Mussie Hailu (Etiopia) on tuonut toiminnassaan esiin globaalin etiikan mahdollisuuksia rauhantyössä painottaen erityisesti kultaisen säännön merkitystä uskontojen rajoja ylittävänä ohjeena. Hänen vaikuttava työnsä eri organisaatioissa sisältää toimintaa ihmisoikeuksien, uskontodialogin ja rauhantyön alalla. Mussie Hailu luennoi Helsingissä kolmessa tilaisuudessa 24.-27.4.2009.
Strategies in International Business –Seminar
24.4.2009 klo 12.00-15.00 Haaga-Helia, Ratapihantie 13, Auditorio 12.45 Mussie Hailu: Business strategies and co-operation in development
Globaali etiikka rauhan mahdollistajana
25.4. klo 13:45-15:30 Arbis, Dagmarinkatu 3, Helsinki
Seminaari palvelee kansainvälisyys-, suvaitsevaisuus- ja rauhantyötä tekeviä sekä herättää keskustelua uskontojenvälisestä dialogista. Lisäksi se tuo esiin globaalin etiikan periaatteet ja lisää tietoisuutta uskonnoista rauhan voimavarana.
Toimittaja Heidi Rautionmaa: Kultainen sääntö ruohonjuuritason dialogin välineenä Professori Reijo Heinonen: Globaalin etiikan julistus Chicagosta 1993 nykypäivään Mussie Hailu: Golden Rule in the Global Context of Peace and Development
Seminaarin järjestää Kristillinen kulttuuriliitto – KKL ry Suomen Sosiaalifoorumissa.
Religions as Resources for Building Peace in Africa
Ma 27.4. klo 18.15-19.45 Yliopiston päärakennus, (sisäänkäynti Senaatintorin puolelta), auditorio VII
Pohdintaa uskontojen roolista rauhantyössä Afrikassa erityisesti kristinuskon ja islamin näkökulmasta. Mukana Mussie Hailu sekä avustustyöntekijä Mahdi Abdile Kirkon Ulkomaanavusta. Tilaisuudessa puhutaan myös naisten roolista rauhan rakentamisessa Women of Faith Networkin näkökulmasta.
Puheenjohtajana toimii Mika Vähäkangas, missiologian yliopistonlehtori teologisesta tiedekunnasta. Järjestää Kristillinen kulttuuriliitto – KKL ry yhteistyössä systemaattisen teologian laitoksen ja Kirkon Ulkomaanavun kanssa.
Vuosikokous
21.4.2009 klo18, Helsingissä Cafe Jugendissa, Pohjoisesplanadi 19 Kristillinen kulttuuriliitto - KKL ry:n sääntöjen mukainen vuosikokous. Ohjelmassa Antti Sevannon Kengät -esitys. Kokouksessa käsitellään sääntömuutokset pykäliin 5,6 ja 10. Tervetuloa. KKL ry:n hallitus.
Runoilta
Runoilija ja usko
31.3.2009 klo18, Seuratupa, Autotalossa, Kampin metroasemaa vastapäätä, Salomonkatu 17 D
Mukana Risto Oikarinen ja Irja Askola, jotka esittävät tuotannostaan valitsemiaan runoja. Illan juontaa ja runoilijoita haastattelee Kaisa Raittila.
Runoillan järjestää KKL yhteistyössä Kristilliset kustantajat ry:n kanssa.
Tiedeklubi
Kirkon jäsenyys teologisena ja käytännöllisenä kysymyksenä
25.3.2009 klo 16–18, Teologinen tiedekunta, Aleksanterinkatu 7, luentosali 6, 6. kerros
Alustaa teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian dosentti Kimmo Kääriäinen Tilaisuus on kaikille avoin ja ilmainen, puhetta johtaa dosentti Jaakko Rusama.
Kuvataideklubi
Marita Liulia: Choosing My Religion – Uskontoja jäljittämässä
18.3.2009 klo 18, Nykytaiteen museo Kiasma, Mannerheiminaukio 2, Helsinki
Marita Liulian uusin multimediaprojekti avaa näkökulmia maailman pääuskontoihin, erityisesti naisen näkökulmasta. Teoksessa rinnakkain käsiteltävät uskonnot ovat kristinusko, juutalaisuus, islam, sikhiläisyys, hindulaisuus, buddhalaisuus, kungfutselaisuus, taolaisuus ja shintolaisuus. Näyttely muodostaa visuaalisen ja kokemuksellisen kokonaisuuden, jonka osina ovat valokuvat, maalaukset, esineistö ja mediateokset. Sisäänpääsymaksuun sisältyy opastus. Näyttelyn jälkeen kahvikeskustelu taiteilija Petteri Aaltolaisen johdolla.
Tiedeklubi
Tekoja päiväkodissa - aikuisen rooli varhaiskasvatuksen haasteena.
11.2.2009 klo 18, Soveltavan kasvatustieteen laitos, Siltavuorenpenger 10A, ls 224
FT Marjatta Kalliala alustaa aikuisten ja lasten välisestä vuorovaikutuksesta ja varhaiskasvatuksen haasteista. Kallialalta on ilmestynyt vuonna 2008 aihetta käsittelevä kirja: Kato mua! Kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa? Tilaisuus kaikille avoin ja ilmainen.Tilaisuuden puheenjohtajana toimii professori Jaakko Rusama.
Pyhyys ja arkkitehtuuri -näyttely
23.1.-1.3.2009, Satakunnan museo, Pori
"Kirja kirjassa" Raamattu kotimaisessa nykykirjallisuudessa -ilta
20.1.2009 klo 18, Tuomiokirkon Krypta, Helsinki
Alustajina yliopistonlehtori, runoilija Vesa Haapala: "Raamattu kotimaisessanykykirjallisuudessa" ja tutkija Katri Kivilaakso "Pakolaisena maan päällä - Raamattu Pirkko Saision ja Jukka Larssonin romaaneissa" Illan isäntänä Olli Seppälä.
Tilaisuus on kaikille avoin ja ilmainen. Tilaisuus liittyy Suomen Lähetysseuran 150-vuotisjuhlanäyttelyyn "Kullekin hänen omalla kielellään" jonka oheisohjelmaa ovat järjestämässä Suomen Lähetysseuran lisäksi Helsingin tuomikirkkoseurakunta, Kristillinen kulttuuriliitto sekä Homiletiikan ja liturgiikan seura.
Kuvataideklubi
Ars Fennica – näyttely
12.11.2008 klo17, Amos Andersonin taidemuseo,Yrjönkatu 27, Helsinki
Katsotaan yhdessä näyttely jonka jälkeen kahvikeskustelu taiteilija Petteri Aaltolaisen johdolla.
Kulttuurifoorumi 2008
Peilikuvaa etsimässä - keskusteluja identiteetistä
24.-26.10.2008, Hämeenlinna
Tervetuloa keskustelemaan ja nauttimaan kulttuuriohjelmasta Hämeenlinnan Verkatehtaan tunnelmalliseen miljööseen! Kulttuurifoorumi tarkastelee identiteetin muodostumista neljän eri peilin kautta: suhteessa lähimmäiseen, luomakuntaan, yhteiskuntaan ja hengelliseen. Mukana mm. piispa Simo Peura, TT Pauliina Kainulainen, näyttelijä-ohjaaja Kari Väänänen, kansanedustaja Oras Tynkkynen, psykologi Pia Kaulio ja professori Veli-Matti Värri. Lauantain iltakonsertissa gospel -konkarit lavalla: Jukka Leppilampi, Jaakko Löytty, Teppo Nuorva ja Pekka Ruuska.
Lue Kulttuurifoorumin ohjelma.

Kuvataideklubi
Ke 15.10.2008, klo 17, Ateneumin taidemuseo, Kaivokatu 2, Helsinki
Mika Waltari ja taiteilijaystävät -näyttely jonka jälkeen piispa Kari Mäkinen luennoi Ateneum-salissa otsikolla: Mika Waltari ja teologinen sukurasite. (kuuluu Ateneum-salin Waltarin monet kasvot -luentosarjaan).
Tiedeklubi
Mitä tiedämme psykoterapioiden vaikutuksista?
23.9.2008 klo 18, Helsingin yliopiston Topelia -talossa, Unioninkatu 38, huone B 107.
Tilaisuudessa alustaa Helsingin psykoterapiatutkimuksen tutkimuspäällikkö PsL Olavi Lindfors Biomedicum -säätiöstä. Lindfors on tutkinnut pitkään psykoterapioiden tuloksellisuutta. Psykoterapian eri muotoja käytetään laajasti, mutta vertailevaa tietoa niiden vaikuttavuudesta eri häiriöryhmissä on niukasti. Helsingin Psykoterapiaprojekti arvioi masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa käytettyjen terapiamuotojen vaikuttavuutta.
Tiedeklubin puheenjohtajana toimii sosiologian professori Anssi Peräkylä. Peräkylä puolestaan on perehtynyt vuorovaikutuksen erityispiirteisiin psykoterapioissa. Tiedeklubi järjestetään yhdessä Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen kanssa. Tilaisuus on kaikille avoin ja ilmainen.
Muista maisemista -näyttely 
Nelimarkka -museo, 14.9.- 16.11.2008
Lue lisää näyttelystä.
Muista maisemista – näyttely
Vantaan taidemuseo, 30.8.2008 asti
Lue lisää näyttelystä.
Kuvataideklubi
Muista maisemista - suomalais-kiinalaisen taiteilijavaihtoprojektin yhteisnäyttely
20.5.2008 klo 17, Vantaan taidemuseo, Myyrmäkitalo, Kilterinraitti 6
Tutustumme yhdessä näyttelyyn klo 17, kierroksen jälkeen tee- ja keskusteluhetki museon tiloissa.
Lue lisää näyttelystä.
Vuosikokous
23.4.2008 klo 18, Bullankulma, Bulevardi 16B, Helsinki
Tiedeklubi
2.4.2008 klo 16.15-18.00, Systemaattisen teologian laitos, Aleksanterinkatu 7, 6.krs, Helsinki
Missiologian dosentti Risto Ahonen alustaa aiheesta Kristikunnan jälkeinen kristillisyys. Alustuksen jälkeen keskustelu, jonka johtaa professori Jaakko Rusama.
Lue Dosentti Risto Ahosen alustus.
Kuvataideklubi
Pekka Halonen
27.3.2008 klo 18, Ateneumin taidemuseo, Kaivokatu 2, Helsinki
Näyttelyn jälkeen kahvikeskustelu taiteilija Petteri Aaltolaisen johdolla.
 |